Kesä Morogorossa

Viime viikko on kulunut varsin rauhallisesti. Tiistaina Paralegal Centerillä pääsin auttamaankin pelkän seuraamisen ja kirjojen lukemisen sijaan. Paralegal Center on tekemässä yhteistyöprojektiehdotusta ja sain käydä englanninkielisen ehdotuksen läpi ja korjata kielioppivirheitä. Hyvä että sain, koska ehdotuksessa oli yksikön kolmannen persoonan ässät ja genetiivit keskenään sekaisin miten sattuu, välillä myös monikoissa. Englantia äidinkielenään puhuvien standardeilla saatan tehdä kielioppivirheitä, mutta kyllä silti tuli aika pätevä olo, kun kyseistä tekstiä korjasi. Keskiviikko meni afrikkalaisittain aivan toisin kuin suunnittelin, koska tarkoitus oli laitella Kimbiliolla paikkoja kuntoon Matroonan kanssa, mutta en saanut häneen yhteyttä ja lopulta osoittautui, että tietoni siitä, että hän oli tulossa Kimbiliolle, oli virheellinen. Sain kuitenkin vaihdettua rahaa ja etsittyä yhteystietoja, joita tarvitsin. Siitä kenkiä ja mekkoja. Eikä mekot varmasti kiristä lantion kohdal...

Maanantaina ja tiistaina oli valtakunnallisia lomapäiviä Ramadanin päättymisen kunniaksi. Minun elämässäni tämä näkyi siten, että Paralegal Centerin toimistossa ei ollut asiakkaita ja paikalle saapuneet työntekijät pohtivat, että kun on pyhäpäivä, toimisto ei ehkä ole auki. Meillä oli kuitenkin mielenkiintoisia avioliittolakiin ja bussiyhteyksiin liittyviä keskusteluja. Minun Piti myös hankkia puhelimeen uusi kuukausipaketti, mutta minulle suositellun operaattorin toimistossa sanottiin, että ulkona olevat työntekijät neuvovat. Ulkona sanottiin, että toimisto on kiinni. Kun tämä toistui keskiviikkonakin, jonka ei pitänyt olla vapaa päivä, menin toiselle operaattorille, jossa palvelu oli tehokasta ja ammattitaitoista, jos nyt ei oteta huomioon sitä, että nuori miesmyyjä kyseli, onko minulla lapsia, ja haluanko, että hän opettaa minulle swahilia… Mama Mmari ja taustalla keskeneräinen keittiörakennus.  Torstaina aamulla kävimme Kimbiliolla. Nyt mukana olivat myös keskiviikkoi...

Viime viikolla olen kokenut yhä kasvavaa hämmennystä siitä, minne bussit menevät. Busseissa on samat tekstit, mutta ne kulkevat eri reittejä. Reittini kotoa Morogoron keskustaan on ensin pari kilometriä keskikokoista tietä, kun saavutaan päätielle, sitä lähes kymmenen kilometriä oikealle. Aamulla nousen bussiin pikkutien varresta ja tähän mennessä jokainen bussi on vienyt minut keskustaan asti. Kun lähden keskustasta, en ole kertaakaan osunut bussiin joka kääntyisi päätieltä kotitielleni, vaan kaikki jatkavat suoraan. Kotitien varresta voin sitten ottaa toisen bussin, jos syystä tai toisesta en halua kävellä kahta kilometriä. Mielestäni tässä on pienehkö logistinen ongelma. Jos kotitietäni pitkin kulkevat bussit eivät käänny takaisin saavuttaessaan päätien, ja keskustasta tulevat bussit eivät käänny kotitielleni, tulevatko kotitietäni päätieltä kotiin päin kulkevat bussit taikurinhatusta. Todennäköistä lienee, että bussit tulevat keskustasta, ja paikalliset valitsevat kotitielleni kää...

Taikasormus Hinta: 2,5 €. Materiaali: Ei tietoa, mutta näyttää kullalta. Käyttötarkoitus: Vähentää ei-toivottujen lähestymisyritysten tiheyttä ja intensiivisyyttä. Käyttöohje: Aseta vasemman käden nimettömään sormeen. Haittavaikutukset: Monimutkaistaa käsienpesua ja vaikeuttaa totuudessa pysymistä. Eli siis, kyllästyin siihen, kuinka avoimen röyhkeästi tansanialaismiehet näyttävät pitävänsä minua harvinaisena ja kovassa kysynnässä olevana tuotteena. Valkoinen nainen, rahaa, menolippu Suomeen ja parempi elämä. Ostin sormuksen. Nyt pohdin, missä menevät valehtelun rajat. Kun kävelen kaduilla nuorten miesten ohi, heidän on pakko sanoa jotakin. Itseasiassa suurin osa ihmisistä sanoo jotakin. Naiset ja lapset tervehtivät. Naiset ilahtuvat, kun yritän sanoa muutaman sanan swahilia. Lapset nauravat ja toistelevat tervehdyksiä, kunnes poistun näköpiiristä. Olen outo ja siksi kiinnostava. On mukavaa, että ulkomaalainen kunnioittaa heidän kulttuuriaan yrittämällä oppia swa...

Lauantai illasta tiistai aamuun, olin Irjan kanssa Mikumissa, Mama Mmarin vieraana. Sunnuntai päivä oli rauhallinen, aamulla seitsemältä oli jumalanpalvelus, päivällä kokkailimme yhdessä ja iltapäivällä sain ihmetellä suomalaista ala-astetta, jonka ansiosta sain virkattua pienen laukun ilman opastusta, vaikka alkuun ajattelin, etten millään osaa enää kahdentoista vuoden tauon jälkeen virkata. Illalla valmistimme hilloja maanantaina pidettävää opetusta varten. Irja piti paikallisille naisille opetuksen kasvisten säilömisestä ennen kuin ne menevät pilalle. Opetuksen lopuksi oli rukoushierontahetki, jossa pareittain hierottiin toisen niskaa ja rukoiltiin tämän puolesta. Naiset olivat hyvin kiitollisia hetkestä, koska hieronta oli vähentänyt kipuja, eivätkä naiset kokeneet voivansa pyytää hierontaa vaikkapa miehiltään, joille platonista kosketusta ei ilmeisesti ole olemassakaan. Irja opettaa Mikumin naisille kavisten säilömistä Maanantai iltana Mama Mmari antoi minun myös lypsää...

Lauantai oli rennoin ja laskin vapaapäiväni aikoihin. Käytännössä luin koko päivän ja välissä juttelin Pinduan pojan Christofin tai tämän kaverin kanssa. Sivusilmällä myös vilkuilin TV:stä intialaisia komedioita, jotka taitavat olla Christofin suosikkeja. Paljon tanssia ja taistelukohtauksia, jotka ovat tanssia. Ja nätti tyttö ei menekään naimisiin vaikutusvaltaisen pahiksen kanssa vaan valitsee leffan päähenkilön. En seurannut riittävästi tietääkseni, onko leffoissa jokin juonikin. Sunnuntaina lähdimme aikaisin liikkeelle, koska Pindua oli menossa vierailemaan ehkä kolmen tunnin ajomatkan päässä maaseudulla sijaitsevaan seurakuntaan. Matkalla aloin yskiä, ja sinänsä erittäin mielenkiintoista päivää varjosti jatkuvasti pahenevat flunssaoireet. Ensinnäkin tiet olivat hyvin kiinnostavat: puusillat vaikuttivat huterilta ja yhdessä kohtaa tie muistutti lähinnä hakkuualuetta. Jumalanpalveluksesta on mainittava taas kolehti. Sitä taidetaan ihan pääsääntöisesti kerätä useassa osassa,...

Tämä päivitys ei niinkään kerro kuulumisistani vaan yhdestä tavasta tukea Kimbilioa ja Morogoron naisten parissa tehtävää työtä. Paikalliset naiset värjäävät täällä talkootyöllä kankaita ja tekevät niistä erilaisia tekstiilituotteita, joita myydään Kimbilion hyväksi. Yksittäisten kankaiden myynti ei vielä paljoa auta, mutta pienistä summista voi kertyä merkittäviä summia. Vielä enemmän voi kertyä, jos joku ammattilainen sattuu kiinnostumaan kankaiden maahantuonnista tai jopa niihin pohjautuvasta muotisuunnittelusta. Siispä, jos olet ollenkaan kiinnostunut Kimbilio-kankaiden upeista väreistä, kehotan sinua ostamaan omasi, ja rohkaisen myös käyttämään kankaita Suomessa, vaikka ne ehkä erottuvatkin katukuvasta. Tuotteita voi ostaa ainakin kolmella eri tavalla. Niitä myydään Lempäälän seurakunnan Olkkari kahvilassa, niitä voi tilata suoraan Morogoron Hiippakunnalta tai voin tuoda niitä matkalaukussani elokuussa. Suoraan tilaamalla postimaksut voivat olla korkeita. Minun tuom...