Suunitelmia, yllätyksiä ja vuohi

Lauantai oli rennoin ja laskin vapaapäiväni aikoihin. Käytännössä luin koko päivän ja välissä juttelin Pinduan pojan Christofin tai tämän kaverin kanssa. Sivusilmällä myös vilkuilin TV:stä intialaisia komedioita, jotka taitavat olla Christofin suosikkeja. Paljon tanssia ja taistelukohtauksia, jotka ovat tanssia. Ja nätti tyttö ei menekään naimisiin vaikutusvaltaisen pahiksen kanssa vaan valitsee leffan päähenkilön. En seurannut riittävästi tietääkseni, onko leffoissa jokin juonikin.

Sunnuntaina lähdimme aikaisin liikkeelle, koska Pindua oli menossa vierailemaan ehkä kolmen tunnin ajomatkan päässä maaseudulla sijaitsevaan seurakuntaan. Matkalla aloin yskiä, ja sinänsä erittäin mielenkiintoista päivää varjosti jatkuvasti pahenevat flunssaoireet. Ensinnäkin tiet olivat hyvin kiinnostavat: puusillat vaikuttivat huterilta ja yhdessä kohtaa tie muistutti lähinnä hakkuualuetta.

Jumalanpalveluksesta on mainittava taas kolehti. Sitä taidetaan ihan pääsääntöisesti kerätä useassa osassa, ensin kirkolle, sitten lähetystyölle ja sitten vielä johonkin projektiin niin, että lahjoittajat käyvät kertomassa summan edessä ja kirjanpitäjä kertoo, kuinka paljon vielä tarvitaan, että saadaan valmista. Ne joilla ei ole käteistä, tuovat kanoja, vuohia tai vihanneksia huutokaupattaviksi seurakuntalaisille kirkon hyväksi. Kilpailun aikaansaamiseksi ensi viikolla lähetystyön kolehti kerätään erikseen miehiltä ja naisilta.

Ihmisten esittelyä jumalanpalveluksessa harrastettiin tässäkin seurakunnassa. Harmi vain, että minua ei oltu varoitettu siitä, että minua tullaan pyytämään esittelemään itse itseni. Siispä, kun minuun katsottiin merkitsevästi ja nimeni mainittiin, nousin seisomaan, vilkutin ja istuin alas kuten viimeviikollakin. Sitten minulle tajuttiin kertoa englanniksi, että minun pitäisi kertoa itsestäni jotakin.

Vierailulla olevalle varapiispalle, eli Pindualle lahjoitettiin kaksi vuohta. Hän kysyi, haluaisinko teurastaa vuohen, että saadaan keittoa. Vaikka sinänsä vuohenteurastustaito varmasti sekä näyttäisi hyvältä LinkedIn-profiilissa että mahdollistaisi entistäkin tuoreempien raaka-aineiden käytön ruokaa laittaessa, kieltäydyin. Ehkä olisi hyvä edes kerran elämässään nähdä vuohenteurastus, ennen kuin yrittää itse.

Seurakuntalaiset olivat taas kauhean ystävällisiä, ja iltapäivällä Pinduan pitäessä kokousta seurakunnan vastuunkantajien kanssa, sain käydä mielenkiintoisen keskustelun suomen kielen ja swahilin ääntämyksen eroista, hallituspolitiikasta ja presidentin asemasta Suomessa ja Tansaniassa. Seurakunta on kuitenkin kovin köyhä, ja heidän toimintaansa on hyvä muistaa.

Kuinka monta eläinlajia bongaat tältä pellolta?

Maanantaina flunssa oli pahentunut, joten päätin käydä Paralegal centerillä vain sopimassa aikataulusta sen sijaan, että yrittäisin olla siellä tehokkaana koko päivän. Ajomatkan ensi metreillä olo kuitenkin kävi niin kamaksi, että ajatus palaamisesta bussilla oli mahdoton. Peruutin lähdön ja hetken sängyssä maattuani aikakin pahoinvointi helpotti. Koska pahoinvointi ei sinänsä sovi flunssaan ja meni nopeasti ohi, mietin, oliko se vain Taivaanisän tapa kertoa, että tämän työnarkomaani-idiootin pitäisi pysyä kotona parantelemassa flunssaansa, eikä opetella käyttämään paikallisbussia yskien kanssamatkustajien niskaan. Saipahan taas lukea kirjoja. Sinänsä hyvä päätös, että levosta huolimatta illalla nousi pieni kuume ja tiistain vielä lepäilin kotona.

Keskiviikkona pääsin mukaan naisten kokoukseen Chalinzeen, parin tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan seurakuntaan. Siellä Mama Kilatu, Mama Mmari ja minä kerroimme Kimbiliosta. Se, että minun piti pitää puhe, selvisi vasta matkalla, sillä Irja ei päässyt mukaan ja tehtävä siirtyi minulle. Oli todella mukava kertoa terveisiä Lempäälästä ja sanoa muutama sana ihmisoikeuksista. Kiitokseksi sain väliaplodit ja rannekorun, eli ilmeisesti vähemmälläkin valmistelulla tuli ihan hyvä. Puheiden jälkeen otettiin paljon valokuvia ja sain jutella paikallisen englanninopettajan kanssa. Oli todella antoisa ja mukava kokous. Rukoillaan alueen naisten puolesta. He ovat avaamassa seurakunnan tiloihin pienen kaupan, jossa naiset voivat myydä tekemiään tuotteita. Tarkoitus on myös tehdä joitakin tuotteita yhteistyönä.

Morogoro Paralegal Center

Torstaina en saanut tehtyä mitään mitä suunnittelin, mutta paljon hyödyllistä onnistuin silti tekemään. Tarkoitus oli siis kokoustaa Kimbiliolla, mutta se peruutettiin. Sitten päätin käydä Paralegalilla vihdoin sopimassa siitä, mitä voin tehdä heidän kanssaan, mutta johtaja ei ollut paikalla. Toisaalta lounaalla tutustuin amerikkalaiseen lähetystyöntekijään Racheliin ja sain paljon hyödyllistä tietoa. Nyt tiedän, missä ja milloin on englanninkielinen jumalanpalvelus ja sain hänen vanhat swahilinkirjansa lainaan. Kiitos Jumalalle johdatuksesta, koska hänen tapaamisensa ratkaisi useita sellaisia asioita, jotka olivat askarruttaneet, mutta en ollut tiennyt, mitä asian ratkeamiseksi pitäisi tehdä. Rachelin ja hänen miehensä työn puolesta saa rukoilla, kuten  myös heidän lasten puolesta, jotka ovat kaikki syntyneet täällä Tansaniassa.

Moottoripyörätaksi ja paikallinen R-kioski

Sain torstaina myös tehokkaan Dalla dalla, eli paikallisbussin käytön oppitunnin. Ensimmäisen matkan kuljin paikallisen pastorin Christinan kanssa ja myöhemmät ihan itse. Kerran vähän eksyin, ja melkein tuli paniikki, koska paikka oli moottoripöyrätaksiasema, ja yli kaksikymmentä kuljettajaa alkoi heti pöörrätä ympärilläni, Osa halusi vain auttaa, osa vain myydä kyytiä, mutta suurin osa molempia. Itse olisin kyllä arvostanut apua, mutta en alkuun oikein osannut ottaa sitä vastaan, koska minulla oli tarve ajatella, miten tilanteeseen oli päädytty, ymmärtääkseni, mitä edes halusin kysyä. Ajatteleminen vain oli vaikeaa, kun jatkuvasti kyseltiin kaiken näköistä, eikä millään saanut omaa tilaa ajtella. Lisäksi keskustelu oli hieman vaikeaa, kun hetkessä kuljettajat olivat tiheänä rivinä edessä, kaikki yrittivät osallistua keskusteluun. Selväksi kävi, että ainakin youth missionille olisi saanut kyydin, en kyllä tiedä, mikä se on... 

Onneksi lopulta hyvin satunnaisista tiedoista pystyin päättelemään, mihin suuntaan piti lähteä ja olinkin kävelymatkan päässä kotoa.

Perjantaina sain sovittua Paralegalilla asioista. Minulla on aikataulu, sain lukea heidän vuosiraporttinsa ja seurata kolmea eri tilannetta, jossa järjestön juristit antoivat oikeusapua paikallisille. Todennäköisesti en paljoa voi itse tehdä Paralegalilla, koska asiakkaat eivät osaa englantia, mutta heidän toimintansa seuraaminen on hyvin opettavaista. Heidän työnsä puolesta on tärkeää rukoilla.

Paralegalin juristit työssään

Tänään lähden Irjan kanssa Mikumiin, Mama Mmarin kotiin, jossa tänä iltana olemme vain hänen vierainaan ja maanantaina on alueen naisten kokous. Matkan puolesta saa myös rukoilla. Sen olen jo oppinut, että yllätyksiä varmasti tulee, mutta toisaalta onneksi ne eivät ole yllätyksiä Jumalalle, ja oikeastaan asiat tuntuvat usein menevän jopa paremmin kuin on itse suunnitellut. Paitsi puhelimen kanssa! Kiitos kaikille jotka ovat muistaneet minua rukouksissa!