Morsiamen luovutus ja muita tapauksia
Viime viikolla olen kokenut yhä kasvavaa hämmennystä siitä,
minne bussit menevät. Busseissa on samat tekstit, mutta ne kulkevat eri
reittejä. Reittini kotoa Morogoron keskustaan on ensin pari kilometriä
keskikokoista tietä, kun saavutaan päätielle, sitä lähes kymmenen kilometriä
oikealle. Aamulla nousen bussiin pikkutien varresta ja tähän mennessä jokainen
bussi on vienyt minut keskustaan asti. Kun lähden keskustasta, en ole
kertaakaan osunut bussiin joka kääntyisi päätieltä kotitielleni, vaan kaikki
jatkavat suoraan. Kotitien varresta voin sitten ottaa toisen bussin, jos syystä
tai toisesta en halua kävellä kahta kilometriä. Mielestäni tässä on pienehkö
logistinen ongelma. Jos kotitietäni pitkin kulkevat bussit eivät käänny
takaisin saavuttaessaan päätien, ja keskustasta tulevat bussit eivät käänny
kotitielleni, tulevatko kotitietäni päätieltä kotiin päin kulkevat bussit
taikurinhatusta. Todennäköistä lienee, että bussit tulevat keskustasta, ja
paikalliset valitsevat kotitielleni kääntyvät bussit joillain salaisilla
tuntosarvilla, jotka minulta puuttuu, sillä bussin määränpäätekstin perusteella
ei voi tietää, kääntyykö bussi vai ei. Keskustasta oikeaan suuntaan lähteviä busseja
ovat ne, joissa lukee Kihonda, Lukobe, Manyuki tai Mkundi. Kaikkia olen
kokeillut, ja kaikki menevät suoraan risteyksestäni. Kotitielläni kulkevissa
busseissa taas saattaa lukea mikä tahansa yllämainituista määränpäistä, kaikki
on bongattu. Tänään Paralegalilla ei ollut asiakkaita, joten työntekijöillä oli aikaa antaa minulle vihjeitä bussinvalintaan, jos niillä vaikka pääsisi sinne mihin pyrkii.
Ruoista mainittakoon sen verran, että maistoin Paralegal Centerillä friteerattuja
heinäsirkkoja, opin tekemään ruokaa kassavan juuresta, ja sunnuntaina kutsuin
Irjan Veikon syömään juhannusruokaa. Salaattia, nakkia, perunaa ja lättyjä,
joita nimitimme paksukaisiksi, koska teimme ne wok-pannun pohjalla. Myös
kookosmaitoon tehdyt oli hyviä.
Keskiviikkona Kimbiliolla oli tapaaminen, jossa
paikallisille naisille opetettiin, miten tehdä saippuaa ja kynttilöitä. Sain
ottaa perheen aputytön mukaan, ja luulen että hän nautti mahdollisuudesta
käyttää päivä kodin ulkopuolella. Hän tarjosi minulle karkkiakin. Emme kovin
paljoa keskustele, koska hän ei puhu englantia ja swahilini on edelleen hyvin
rajoittunutta.
![]() |
Tässä tehdään saippuaa |
Torstaina sain osallistua paikalliseen send off -juhlaan. Juhlaan
juhlitaan sen jälkeen, kun morsiusmaksu on maksettu morsiamen suvulle, ja
juhlassa vastuu huolehtia morsiamesta siirtyy sulhasen suvulle. Send Off -juhla
on morsiamensuvun morsiamelle järjestämä jäähyväisjuhlan, jonka jälkeen
muutamaan päivän sisään on vihkiminen ja häät, joiden järjestäminen sulhasen
suvun tehtävä. Pääsin juhlaan Mama Mmarin plus one:nin ominaisuudessa.
![]() |
Morsian jakaa ruuruja vieraille |
Juhla oli hotellissa, joka oli laitettu todella koreaksi.
paljon punaista ja kultaa. Musiikki oli kovalla. Juhla eteni seremonian omaisesti
tärkeiden henkilöiden siirtyen tanssien paikasta toiseen. Välissä tanssittiin
koko juhlaporukalla. Niin ja käteltiin ristiin rastiin moneen kertaan. Musiikki
oli tietenkin kovalla. Ensin saapui morsiamen suku. Torvet ja rummut soi. Sitten
sulhasen suku niin, että morsiamen suku tuli heitä vastaan ja suvut kättelivät
toisensa. Sitten tuli morsian ja kaksi morsiusneitoa, ja morsian jakoi
tekoruusut kaikille vieraille. Jossakin välissä morsian jakeli kakkuja
tärkeille henkilöille. Kun joku piti puheen, hänen pöydästään lähti muutama muu
henkilö tanssien saattamaan puhujaa, ja palasi sitten paikalleen. Loppupuolella
morsiamen täti kyseli sulhasen tädiltä seremoniallisesti, että tullaanko
morsiamesta huolehtimaan hyvin, ja saatuaan riittävän hyvän vastauksen,
ilmoitti että sulhasen suku voi saada morsiamen: sitten tanssittiin matkalaukun
kanssa. Ennen ruokaa ilmoitettiin sulhasen saapuneen juhlasaliin ja seurattiin,
kuinka morsian etsi sulhasta ja löydettyään ripusti kellon hänen ranteeseensa.
Lauantaina kävin kahvilla bussissa tapaamani Leilan kanssa.
Oli todella hauskaa rupatella rauhassa, ja kuulla paikallisen nuoren naisen
elämästä. Voi olla, että saan Leilasta seuraa, jos haluan käydä vuorilla
katsomassa vesiputousta, jonka pitäisi olla aika hieno.
![]() |
Sheila, minä ja Sakina Paralegalilla |
Olen kiitollinen siitä, että olen saanut ystäviä ja arki
täällä alkaa saada muotoaan. Toisaalta kaipaan sitä, että pääsen Suomeen, jossa
saan kävellä kaduilla, jopa etsiä jotakin, täysin omassa rauhassa ilman, että
kaikki haluavat puhua minulle, kommentoida toimintaani tai tyrkyttää apuaan.
Tämä kulttuuri on oikeasti aika uuvuttava. Hermojeni, ymmärryksen,
kärsivällisyyteni ja jaksamiseni puolesta saa rukoilla. Tarvitsen johdatusta
siihen, kuinka ystävällinen voin olla ilman, että minut ymmärretään väärin. Odotan
innolla Kimbilion avajaisia ensi sunnuntaina! Rukoillaan että kaikki saadaan
valmiiksi! Muistetaan Mikon ja Timon lentoja keskiviikkona, kun he tulevat Lempäälästä tänne avajaisia varten.
Kommentit
Lähetä kommentti