Tansanian turhauttavin ihminen olen ehkä minä

Viime viikko on kulunut varsin rauhallisesti. Tiistaina Paralegal Centerillä pääsin auttamaankin pelkän seuraamisen ja kirjojen lukemisen sijaan. Paralegal Center on tekemässä yhteistyöprojektiehdotusta ja sain käydä englanninkielisen ehdotuksen läpi ja korjata kielioppivirheitä. Hyvä että sain, koska ehdotuksessa oli yksikön kolmannen persoonan ässät ja genetiivit keskenään sekaisin miten sattuu, välillä myös monikoissa. Englantia äidinkielenään puhuvien standardeilla saatan tehdä kielioppivirheitä, mutta kyllä silti tuli aika pätevä olo, kun kyseistä tekstiä korjasi.

Keskiviikko meni afrikkalaisittain aivan toisin kuin suunnittelin, koska tarkoitus oli laitella Kimbiliolla paikkoja kuntoon Matroonan kanssa, mutta en saanut häneen yhteyttä ja lopulta osoittautui, että tietoni siitä, että hän oli tulossa Kimbiliolle, oli virheellinen. Sain kuitenkin vaihdettua rahaa ja etsittyä yhteystietoja, joita tarvitsin.

Siitä kenkiä ja mekkoja. Eikä mekot varmasti kiristä lantion kohdalta.

Torstaina jatkoin Paralegal Centerillä ehdotuksen korjaamista, ja sormuksen ostamisesta kertovassa päivityksessä ennakoimani ongelma todella levisi käsiin, vaikka olin yrittänyt olla sopivan etäinen. Yksi Paralegal Centerin nuorista juristeista nimittäin todella kosi minua. Itseasiassa kysymyksessä oli juuri se, joka minulle oli selittänyt ongelmista, joita syntyy, kun paikallisten yliopistokoulutettujen naisten isät odottavat morsiusmaksuna tyttären kouluttamiseen käytettyä rahaa. Olin ollut huolissani hänen käytöksestään ja pohtinut koko torstai aamun, miten ja keneltä pyytäisin neuvoa. Halusin kyseessä olevan nuoren miehen ymmärtävän, että on kaikkien kannalta mukavampaa, jos hän vain alkaisi kohdella minua niin kuin ketä tahansa työkaveria ja jättäisi imartelun sikseen. Olin liian hidas, Jouduin käyttämään iltapäivän kyseisen nuoren miehen ärsyttävään jankutusta kuunnellen. Täkäläiset miehet eivät tunnu ymmärtävän, että koruton ja välinpitämätön ”No” on lopullinen vastaus, jonka kyseenalaistaminen on turhaa ja loukkaavaa.

Perjantaina oli kansallinen vapaapäivä, jonka käytin tehokkaasti sängyssä vihlovasta päänsärystä kärsien. Lauantaina kävin pitsalla Leilan, paikallisen ystäväni kanssa.

Loppuviikosta olin hyvin väsytyt kaikkeen siihen huomioon jota julkisilla paikoilla saa. Väsynyt siihen, kun yritän kysyä neuvoa bussinvalintaan ja ympärilläni on hetkessä lauma ihmisiä, bussipojat (keräävät matkustajilta maksun ja ilmoittavat kuskille, milloin pysähtyä) ovat keskenään erimieltä ja huutaen antavat ristiriitaisia ohjeita siitä, mihin minun pitäisi mennä. Lopulta en luota mihinkään neuvoon ja vaan kaikkien neuvojen vastaisesti otan bussin, jonka tiedän menevän lähelle, mutta ei perille. Väsynyt siihen, että tuntemattomien kanssa monesti koen, että kaikki huutavat ja ovat vihaisia ilman mitään syytä, jonka ymmärtäisin.

Sunnuntaina olin englannin kielisessä jumalanpalveluksessa, ja saarna oli todella hyvä. Muiden asioiden joukossa pastori muistutti siitä, että jos olemme kaukana Jumalasta, alamme helposti ärsyyntymään ihmisiin, joita meidän on tarkoitus rakastaa. En minä tullut Tansaniaan arvostellakseni tapoja, jotka vaativat minua sopeutumaan. Saarnan jälkeen pohtiessani suhdettani paikallisiin kadulla kulkeviin ihmisiin, koin ymmärtäväni jotakin merkittävää itsestäni ja siitä, millaisia ratoja ajatukseni kulkevat. Huomasin olevani aika turhauttavan taitava tekemään asioista todella hankalia.

Kulttuurishokkiin törmääminen oli täysin odotettavissa. Sen tiedostaminen ei kuitenkaan estä siihen reagoimista. Paikallisen kielen osaamattomuus tekee minusta epävarman. Paikallisten puhetapa ja äänen korotus vaikuttavat minusta pelottavilta ja vihaisilta, mutta eivät ehkä tarkoita, että joku oikeasti olisi vihainen. Kun tähän tunnemyllerrykseen vielä lisää pyrkimykseni määritellä moraalisesti oikea tapa toimia ristiriitaisten tavoitteiden keskellä, ajaudun helposti tekemään asioista paljon monimutkaisempia, kuin ne todella ovat. Yritän hieman valottaa, mitä päässäni on ehkä tapahtunut viimeisten viikkojen aikana. Voi olla, että tulee vähän kertausta.

Appelsiinit on kypsiä vihreinä, vaatii vähän totuttelua.

En halua olla epäkohtelias. Minusta naapureiden runsas tervehtiminen on positiivinen ja hieno piirre paikallisessa kulttuurissa. En halua antaa sellaista viestiä, että koska olen valkoinen, odotan erityiskohtelua, joten mielestäni ihmisten pitäisi tervehtiä minua vain, jos he samassa tilanteessa tervehtisivät myös paikallista. Heidän ei tarvitse tietää paikallisten nimeä tervehtiäkseen, joten heidän ei pitäisi tarvita kutsua minua msunguksi ilmaistakseen, että puhuvat minulle. Nuorten miesten tapa tervehtiä minua on kaikkea muuta kuin mukava. Joko se on jollakin tavalla pilkallinen tai sitten siihen liittyy jokin lisäsana, joka muistuttaa minua siitä, että ole nainen, ja sellaisena automaattisesti seksuaalinen objekti (esim ”Hello I love you” tai ”Hi baby”). En halua rohkaista huonoa käytöstä. Myyjille en halua antaa sellaista mielikuvaa, että olen kiinnostunut heidän tuotteistaan, jos en ole, koska en halua tuottaa pettymystä, jonka koen tuottaneeni, jos olen antanut käytökselläni myyjälle syyn aloittaa myyminen.

Kaikkien yllä mainittujen hankaluuksien välttämiseksi yritän muotoilla itselleni toimintatavan, joka on johdonmukainen ja kertoo, etten ole kiinnostunut ostoksista tai seurustelusta jo ennen kuin kukaan on sanonut mitään. On helpompaa, laiskempaa ja turvallisempaa luoda toimintakaava ja uskotella itselleen, että on päätellyt sen olevan paras tapa, ja siiten noudattaa sitä säännönmukaisesti. Siinä on kuitenkin muutama ongelma. Ensinnäkin suuri osa asioista on sellaisia, jotka eivät oikeasti riipu käytöksestäni lainkaan, joten tavoitteeni on mahdoton. Toisekseen pettymykset, joita yritän estää, eivät oikeasti ole niin suuria, että kukaan menisi niistä rikki. Edes kosinnan torjuminen ei voi olla iso juttu, jos kosintaa on harkittu vain muutama viikko. Kolmanneksi minulla ei ole mitään takeita siitä, että käytökseni välittää edes etäisesti sen viestin, jonka haluan välittää. Neljänneksi tilanteiden välttelystrategia johtaa suuren osan asioista huomiotta jättämiseen, katsekontaktin ja tervehtimisen välttämiseen, jos mikään antaa syytä olettaa, että toimintani voi ymmärtää väärin ja lopulta olen pahassa ristiriidassa kohteliaisuuden kanssa. Viidenneksi, jos olen hitusenkaan rehellinen itselleni, huomaan keksiväni tekosyitä ja piiloutuvani kaavan taakse, jotta minun ei tarvitsisi tehdä vaikeita asioita kuten: läsnäoloa, tilannekohtaista reagointia, sellaista aikataulutusta, että kävellessä ei olisi kova kiire, omista tavoista luopumista ja sopeutumista vieraaseen ympäristöön.

Tiivistettynä näyttäisi siltä, että suurin syyllinen turhautumiseeni olen minä itse. Tekee ehkä ihan hyvää välillä muistuttaa itseään siitä, että jos haluan lisää hyvää käytöstä maailmaan, kannattaa yrittää aloittaa siitä ihmisestä, jonka käytöksestä oikeasti olen vastuussa ja jonka käytökseen oikeasti voin vaikuttaa. Tuskin tämä valaistuminen nyt muuttaa kaikkea ruusuiseksi ja helpoksi, mutta kun sunnuntaina kävelin ruuhkaisellakin kadulla kiirettä ja päätin vastata lähtökohtaisesti kaikkiin tervehdyksiin, miettimättä johtuuko tervehdys ihonväristäni vain ei, huomasin olevani itsekin huomattavasti rennompi ja jopa nauttivani siitä, että tässä kulttuurissa on tapana reagoida ympärillä oleviin ihmisiin.

Morogoron ympärillä on vuoria kaikkiin suuntiin.

Kimbilion toiminnan aloittamisen puolesta saa edelleen rukoilla, samoin kuin yleisen arjen sujuvuuden sekä Paralegal Centerin projektiehdotuksen menestymisen puolesta.


Ps. Yllä olevan kirjoittamisen ja päivittämisen välillä ehdin suuttua pyykinpesukoneelle, joka sanoo pesevänsä, huuhtelevansa ja linkoavansa, tekee kaikkea mahdollista monta tuntia, mutta lopputulos on se, että pyykit ovat likaisia, pesupulveria on kaikkialla ja kone on puolillaan vettä. Illalla on aikaa nyrkkipyykille.

Kommentit

  1. Voi miten hienoa itsetutkiskelua, Paula! Olet oivaltanut todella tärkeitä asioita. Hymyllä, huumorilla ja kohteliaalla 'small talk lightilla' selviää tosi pitkälle Itä-Afrikassa. Silti olisi ollut kohtuullista, että pesukone olisi toiminut. Me tehtiin lopulta yhdestä Kenian pesukoneestamme saunaan kiuas, kun hiiret nakersivat sen sähköt aivan sököksi. Siunausta tähän viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta, pitää ehdottaa isäntäväelle tuota kiuasta.

      Poista
  2. Ilo lukea näitä Paula! Siunausta ja iloa!
    Marika

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kotiinpaluu

Myöhässä, muualla tai kadoksissa

Moshi ja lähtötunnelmia