Moshi ja lähtötunnelmia
Tämä on viimeinen päivitykseni täältä Tansaniasta. Lähtö on
ensi torstaina.
Viime viikko kului Moshissa, Kilimanjaron juurella.
Tiistaina iltapäivällä kokoustimme Kimbiliolla ennen, kuin suuntasin Mama
Mmarin kanssa hotelliin, jotta pääsisimme keskiviikko aamuna aikaisin
linja-autoasemalle. Bussimatka Moshiin vei yhdeksän tuntia. Onneksi puolessa
välissä oli kymmenen minuutin lounas- ja vessatauko. Illalla hostellissa sain
nauttia kotoisasta tunnelmasta, kun suihkusta tuli lämmintä vettä ja naapurissa
puhuttiin äänekkäästi toista kotimaista. Näinpä jopa roskiksessa Lämmin kuppi -keiton
tyhjän pussin. Aamulla selvisi, että hostellissa oli ryhmä ruotsalaisia
lukioikäisiä, mutta Lämmin kuppi -keiton omistajaa en tavannut.
Ruotsinkielisille ystävilleni tiedoksi, että äännätte ruotsia ihanan selkeäasti
verrattuna Pohjanlahden toisella puolella kasvaneisiin ruotsinkielisiin.
Moshiin olimme matkustaneet tutustuaksemme KWIECO:on (Kilimanjaro
Women Information Exchange and Consultancy Organization). Angel P. Ottaru vei
meidät torstai aamuna KWIECO:n naisten ja lasten turvakotiin, joka on
aloittanut toimintansa 2015. Tapasimme asiakkaat, saimme kysellä kysymyksiä ja
tutustua ympäristöön. Mama Mmari toivoo Kimbiliolla olevan joskus yhtä kauniit
kukkaistutukset kuin KWIENCO:n turvakodissa on. Kuulimme paljon
mielenkiintoista turvakodin rytmistä ja siitä, mikä asiakkaita on auttanut
rauhoittumaan. Lopuksi söimme lounasta, jonka valmistelun tuoksuja olimme
haistelleet koko aamun. Pilau on perinteinen paikallinen ruoka, hyvin
maustettua riisiä, jossa usein on lihasattumia. Olin juuri edellisiltana
maininnut Pilau yhdeksi suosikikseni paikallisista ruoista. Tunnelman vähän
pilasi se, että minulla sattui olemaan todella paha olla, enkä siis
varsinaisesti nauttinut miniannoksestani Pilauta. Paha oloni oli myös syy
aikaiseen hostellille paluuseen.
KWIECO turvakoti |
Koska olo oli kauhea vielä illalla, pahoinvoinnin lisäksi
minua huimasi ja epäilin, että kuumettakin saattoi olla, huolestuin. Entä jos
tämä on malaria, estolääkityksestä huolimatta? Menimme taksilla
terveyskeskukseen. Ensimmäisenä maksetaan ja sitten suoraa lääkärille. hän
kyseli ja päätyi siihen, että tarvitaan ihan kaikki mahdolliset näytteet. Ei
ollut malariaa, onneksi. Diagnoosi oli todella yllättävä, eikä oikein sopinut
oireisiin. Palasimme apteekin kautta hostellille. Mauttoman maissivellin
jälkeen otin lääkkeet, tyhjensin vatsan muovipussiin ja koin äkkiparanemisen. Nyt
oireet olivat jo niin selvät normaalin vatsaflunssan oireet, että konsultoin
suomalaista lääkäriä ja kuulin, että saamani diagnoosi ei ollut uskottava,
mutta saamani lääke oli sellainen, joka tappaisi elimistöstä kaikki mahdolliset
mikrobit ilman syrjintää. Jätin väliin.
Lontoo: kaksikerroksiset bussit, Australia: kengurut, Thaimaa: uimarannat, Afrikka: vatsatauti |
Perjantaiaamuna tutustuimme monninviljelyyn, jolla
turvakotia aiotaan tukea taloudellisesti samalla, kun naisille opetetaan taitoja,
joilla he voivat saada toimeentuloa lähdettyään turvakodista. Vatsani oli vielä
sen verran sekaisin, että lepäilin iltapäivän, mutta sain onneksi syötyä ja
juotua jonkin verran. Illalla KWIECO:n johtaja tuli tapaamaan meitä
hostellille. Hänen kanssaan keskustellessani opin KWIECO:n historiasta, hyväksi
todetuista käytännöistä ja sain kutsun palata Moshiin. Keskustelimme paljon
ihmisoikeustyön vaikeudesta. Huomasin taas kerran, kuinka vaikeaa tasa-arvo
kulttuurisesti on. Vaikka tiedän, että tietyt tavat on luotu naisten
kontrolloimiseksi, vaikka tiedän historiasta, että valta saa ihmiset tekemään
käsittämättömiä asioita pitääkseen kiinni vallasta, en ymmärrä. En ymmärrä,
miten joku on valmis luopumaan sellaisesta ystävyydestä, kumppanuudesta ja
luottamuksesta, joka edellyttää molemminpuolista käsitystä siitä, että molemmat
ovat tasa-arvoisia ja pyrkivät ottamaan toistensa parhaan huomioon. Se, että
tapaan yksilöitä, jotka luopuvat yllämainituista saadakseen valtaa, tai luen
heistä uutisissa, ei auta ymmärtämään, miten tällaisista tulee yhteiskunnan
pääsääntö. Ja silti tiedän, että juuri niin ihmiset ovat kautta historian
toimineet. Mutta en ymmärrä.
Mama Mmari ja Angel P. Ottaru monnilammen äärellä |
Lauantain matkustimme takaisin Morogoroon. Matka ei muuten
eronnut toisen suuntaisesta, mutta pysähdyimme puoleksi tunniksi poliisiasemalle
bussin kuntotarkastusta varten.
Sunnuntaina jumalanpalveluksen jälkeen Zimbabwelainen Brenda
Blair ja hänen irlantilainen miehensä kutsuivat minut lounaalle, jonka jälkeen
vierailin Hanna London kotona. Leivoimme mokkapaloja. Viisivuotias Amanda osallistui
innokkaasti. Seitsemänvuotias Lucas kestitti lähinnä kulhon nuolemiseen. Paistumista odotettaessa pelattiin Aasiasta saatua lautapeliä. Pelissä laudalla on
sekalaisia kuvia ja nostettavat kortit kertovat, millainen kuva pitää löytää.
Voittaja on se, joka löytää kuvan nopeimmin. Osoittelun on yllättävän äädekästä puuhaa. Mokkapalojen syömisen jälkeen katsoimme Maija
Poppasen. Oli muuten hauska nähdä pitkästä aikaa.
Nyt on jäljellä kaksi päivää Morogorossa ja paljon hyvästejä
jätettäväksi, en tosin tiedä, ehdinkö tapaamaan kaikkia, koska suuri osa hiippakunnan toimiston henkilökunnasta matkustaa huomenna hautajaisia varten Dar Es
Salaamiin. Rukousta toivon KWIECO:n, Kimbilion, viimeisten kokousten ja
lentojen puolesta. Täällä on yhdessä rukoiltu Turun perjantain tapahtumien
johdosta.
Kommentit
Lähetä kommentti