Kasvatuksesta ja seminaareista

Tiistaiaamuna Paralegal Centerillä, kun läsnä ei ollut ketään, jonka sielunrauhaa kummasteluni voisi järkyttää, kysyin edellisessä päivityksessäni ihmettelemääni tilannetta, eli miksi 21-vuotias ei saa vapaa-ajallaan poistua sisäoppilaitoksesta oman harkintansa mukaan. Tästä seurasi hyvä keskustelu, jonka aluksi centerin johtajatar Mama Flora Masoy totesi suoraan, että kyllähän jossakin on menty vikaan, kun nuoret eivät saa opetella itsenäisyyttä vähitellen. Lapset eivät saa tehdä mitään m ikä vaatii itsenäistä harkintaa, mutta kun heistä tulee aikuisia, ei enää ole ketään opastamassa. Kodeissa ilmeisesti ongelmat näkyvät siten, että lapset eivät esimerkiksi opi tekemään ruokaa, kun on vaarana, ettei siitä tule yhtä hyvää kuin, jos äiti tekisi itse. Ensin olin sitä mieltä, että itsestään selvä ja ainoa ratkaisu on se, että annetaan vapautta vähän kerrallaan. Sitten Mama Masoy alkoi kertoa ongelmista, joita nuorille tulee yliopistossa alkoholin käytön takia. Enpä sitten oikein tiedä, että toimiiko keskimääräinen suomalainen kasvatuskaan sen paremmin, jos arvioitikriteerinä käytetään opiskelijaelämän alkoholipitoisuutta.

Tässä terveisiä kummitädilleni, joka antaa aina matkaläksyksi ottaa kuvia kukista. Valitettavasti muistan läksyn aina säälittävän huonosti.

Keskiviikkona Kimbiliolla oli argikologi ohjeistamassa vesimelonien istutusta. Ennen lähtöä istuimme Ruth Mmarin ja Pastori Killan kanssa ja hieman ideoimme tulevaa. Viime maaliskuussa olin järjestämässä naisten tapahtumaan Turun Lutherin kirkolla, ja yllättäen alkoi näyttää siltä, että sama konsepti voisi toimia hyvin pienillä muutoksilla täällä Tansaniassa. Terveisiä vain kaikille, jotka olivat mukana. Tarkoitus on siis järjestää tapahtuma, jossa kristityn naisen elämään liittyviä kysymyksiä avataan ensin puheessa, jonka pohjalta pyritään aukaisemaan keskustelua. Toiseksi tauon jälkeen seuroissa tuodaan mahdollisimman monipuolisia näkökulmia esiin pyytämällä puheenvuoroja naisilta, jotka elämäntilanteensa ja ikänsä puolesta poikkeavat toisistaan. Tapahtuma on lauantaina elokuun puolessa välissä, sen onnistumisen puolesta saa rukoilla.

Torstaina Paralegal centerillä sain loppuun 2015 vuoden ihmisoikeustilanne raportin, joka oli kokonaisuutena hyvin valaiseva kattavuutensa ansiosta, vaikka 2016 versio olikin ollut kiva. Etsittyäni lisää kiinnostavaa materiaalia törmäsin lehtiseen, jossa kuvattiin perheväkivallan negatiivisia vaikutuksia lapsiin. Yhtenä huomiona oli ristiriita kodin todellisuuden ja koulussa opetetun väkivallan paheksumisen välillä. Suomessa olisin varmasti niellyt kommentin purematta, mutta maassa, jossa karttakepillä sormille lyöminen kouluissa on enemmän sääntö kuin poikkeus, oli pakko kysyä aiheesta ympärilläni olevien ihmisten käsityksiä. Selvisi, että afrikkalaiset ja erityisesti tansanialaiset ovat erilaisia kuin eurooppalaiset, eivätkä vain opi virheistään ilman fyysistä rankaisemista. Luulen, että joudun palaamaan keskusteluun joskus paremmalla ajalla. Keskustelu kuitenkin käytiin järjestön tiloissa, jonka tavoitteena on ajaa ihmisoikeuksien toteutumista. Ajatus, että tähän asiaan yhteinen ihmisyytemme ei yltäisi, ja siksi keskeisen osan lastenoikeuksia voisi ohittaa, on hieman vaikea sulattaa.

Lapsetkin ovat katselemassa vesimelonin istutusta

Toisaalta joudun myöntämään, että yhdessä asiassa suomalaisilla ja tansanialaisilla on suuri ero. Suurin osa suomalaisista voidaan luokitella ryhmään ”has” kun taas tansanialaisista enemmistö kuuluu ryhmään ”has not”. ”Has not” ryhmän ihmisille lapsen motivointi palkinnoin voi olla haastavaa, kun ei ole mitään ylimääräistä, ja toisaalta saavutettujen etujen rajoittaminen voisi tarkoittaa vain jonkin sellaisen mitä lapsi todella tarvitsee, esimerkiksi iltapalan, kieltämistä, kun hyvin käyttäytyvälläkään lapsella ei ole kuin aivan välttämätön. Vaikka näin ollen myönnänkin, että ”has” ryhmälle vaatimus fyysisten rangaistusten lopettamisesta lienee helpommin toteutettavissa, en silti ole valmis uskomaan, että se olisi ”has not” ryhmälle mahdoton, jos vain fyysisen rankaisemisen lapselle aiheuttama vahinko otetaan tosissaan.

Perjantaina kokoustimme Pastori Killan kanssa yllä mainitun naistentapahtuman yksityiskohdista ja Kimbiliolla järjestettävistä kursseista. Jälkimmäinen tosin oli ehkä turhaa työtä, vaikka antoikin minulle entistä selvemmän kuvan paikallisten naisten elämässä olevista haasteista, sillä kurssi listan olikin jo olemassa. Iltapäivällä veimme patjoja Kimbilion huoneisiin ja ihastelimme tulevaa vesimelonipeltoa, johon oli parissa päivässä kaivettu lähes kaksi tuhatta syvää kuoppaa.

Avointa liiketoimintaa

Lauantaina aamulla kiirehdin keskustaan Seminaaria varten, jonka muistiinpanojen kerääjänä olin luvannut toimia seuraavat viisi päivää. Paikan päällä kuulin, ettei minua tarvitakaan, eikä oikeastaan halutakaan paikalle, koska Yhdysvalloista tullut vastuuhenkilö oli sitä mieltä, ettei seminaariin yhteisön turvallisuudesta pitäisi osallistua kuin yhteisön jäsenet. Heidän Kenialaiselle yhteistyökumppanille asian selittäminen tuntui olevan kovin noloa. Olisin toki itsekin ollut nolona hänen tilanteessaan, mutta päätöksen tehneeltä yhdysvaltalaiselta olisin saattanut kysyä, miten he ovat osa kyseistä yhteisöä. Ehkä siis hyvä, että viesti tuli välikäden kautta. Positiivisena puolena on, että tällä kertaa mielestäni sopimatonta ihmisten juoksutusta harrastivat länsimaalaiset. Lisäksi menen huomenna illalliselle yhden seminaarin alkuhyörinöissä tapaamani naisen kanssa, jolla varmasti on paljon kokemusta ihan todella mielenkiintoisista asioista. Hän on esimerkiksi työskennellyt Syyriassa ja Nigeriassa.

Elisiphat Lepilal perinteisessä Maasai-asussa. Kehitysyhteistyö projektien avulla juristiksi kouluttautunut Elisaphat työskentelee pelastaakseen maasai-tyttöjä lapsiavioliitoilta.

Sunnuntaina jumalanpalveluksen jälkeen opin kantapään kautta, että itsensä voisi säästää turhalta huolestumiselta, jos rahaa menisi nostamaan heti, kun käy ilmi, ettei Suomesta tuotu raha riitä. Minä tietenkin odotin, että Suomesta tuotu raha kävi vähiin. Vasta sitten yritin nostaa, eikä onnistunut. Onneksi ongelma selvisi tänään, mutta silti suosittelen kaikille: jos joudut nostamaan rahaa ulkomailla vähänkään huonompien pankkiyhteyksien päässä, tarkista korttien toimiminen silloin, kun rahaa vielä on useaksi viikoksi.

Kiitän Jumalaa siitä, että monista omasta huolimattomuudesta johtuvista ”läheltä piti” -tilanteista huolimatta kaikki on mennyt lopulta ihan hyvin. Kimbilion puutarhan ja toiminnan käynnistymisen puolesta saa edelleen rukoilla.