Kaukana kotoa
(Kirjoitettu lauantaina 3.6.)
Tämän kirjoituksen otsikko voisi olla myös ”Miksi mikään ei
toimi?” Olen tällä viikolla yrittänyt saada käytännön asioita rullaamaan. Se on
ollut vaikeaa. Tiesin jo tehdessäni päätöksen lähteä Tansaniaan, että asioiden
hoitaminen Afrikassa on työlästä. Olen äärimmäisen kiitollinen jokaiselle
Afrikassa käyneelle tutulleni, jotka ovat jakaneet kokemuksiaan. Vaikka mutkat,
yllätykset ja toimimattomuus turhauttavatkin valtavasti, ne eivät sentään
tulleet yllätyksenä.
Miksi vapaaehtoistyö on niin vaikeaa? Yritin selvittää
viisumiasiaa Suomessa netistä, mutten löytänyt tietoja, joten kysyin tutuilta.
Kuulin, että kannattaa jo lentokentällä hakea vapaaehtoistyöviisumia, ettei
tule ongelmia viranomaisten kanssa. Viisumihakemuslapussa ei ole sellaista
vaihtoehtoa, joten tarkistan vielä lentokenttävirkailijalta, mitä pitäisi
tehdä. Hän ohjeistaa minua tekemään kuten olin arvellut. Valitsen matkan
tarkoitukseksi other ja kirjoitan volunteer. Kaikki sujuu hitaasti, mutta ongelmitta.
Maksan pyydetyt 50 dollaria. Saan viisumin, johon kirjoitetusta tekstistä en
saa selvää, mutta olen hakenut avoimesti vapaaehtoistyöviisumia ja saanut
viisumin. Luulen, että kaikki on kunnossa.
Pari päivää myöhemmin kuulen, että viisumini on turistiviisumi,
ja jos en hae vapaaehtoistyöviisumia, joka maksaa 250 dollaria, minut voidaan
pidättää. Teen viisumihakemuksen monia vuosia Afrikassa työskennelleiden Irjan
ja Veikon kanssa. Hiippakunnan pääsihteeri vie hakemukset. Hän saa kuulla,
ettei viisumeja voida myöntää Morogorossa. Hän kertoo meille matkustavansa
maanantaina Dar es Salaamiin, jonne vähintään neljän tunnin ajomatka.
Minun täytyy käydä vaihtamassa rahaa, että saan hänelle
mukaan tarvittavat dollarit. 250 euroa pitäisi vaihtaa 250 dollariin, erotus
Tansanian shillinkeinä. Suomessa jonosta riippuen enintään vartin homma.
Morogorossa hommaan kuluu yli tunti: Ensimmäisessä pankissa sanotaan, ettei hän
voi vaihtaa euroja dollareiksi. Sovimme, että hän vaihtaa eurot shillingeiksi
ja shillinkejä sitten dollareiksi. Hän lähtee tiskin luota jonnekin
neuvotteleman asiasta. Takaisin tullessaan hän kertoo, ettei se onnistu, mutta
voin kokeilla vastapäistä pankkia. Menen sinne. Jonossa ennen minua on vain
yksi ihminen. Kun pääsen asioimaan, kerron asiani. Hänkään ei voi vaihtaa
euroja dollareiksi, mutta shillinkien kautta vaihto onnistuu. Täytän laput ja
homma etenee hitaasti. Välillä virkailija ottaa vastaan voittojaan tilittävän
yrittäjän setelinippuja. Sitten hän taas katoaa jonnekin. Hän tulee takaisin ja
tajuan hänen lähteneen hakemaan dollareita jostakin toisesta huoneesta.
Valitettavasti en ollut ennen hänen lähtöään ymmärtänyt pyytää summaa 50
dollarin seteleinä. Lentokentällä viisumin maksamiseen ei kelvannut mikään muu
maksuväline kuin 50 dollarin setelit, joten en halua ottaa riskejä. 100
dollarin setelit voisivat estää viisumini saamisen. Virkailija tekee uuden
reissun ties minne ja lopulta palaa viiden 50 dollarin setelin kanssa. Sitten
hän antaa minulle shillingit ja pääsen lähtemään.
Sen lisäksi, että vapaaehtoistyöntekijän viisumin saaminen
on mutkikasta ja menee pieleen joka käänteessä, en voi välttää kysymästä, miksi
vapaaehtoistyönteosta pitää maksaa 250 dollaria? Me emme saa palkkaa, joten
meidän tekemämme työ ei estä palkkaamasta paikallisia. Paikalliset, jotka
kuulevat mitä teemme, kertovat olevansa kovin kiitollisia tulostamme, joten
ilmeisesti meistä ei ainakaan ole haittaa paikallisten elämässä. Keskustelin
paikallisen Maasai-taustaisen juristinaisen kautta, joka kertoi, että ulkomaalaiset
olivat maksaneet koko hänen koulutuksensa. On selvää, etteivät ulkomaalaiset
lähetä pelkää rahaa ilman, että joku tulisi myös katsomaan, että raha menee
sinne, minne sen on tarkoitus mennä. Toisaalta vapaaehtoistyön voisi ymmärtää
myös turismina: tutustumme paikallisiin ja heidän kulttuuriinsa osallistumalla
projekteihin, joita he pitävät tärkeinä, koska siten opimme todellisesta
elämästä Tansaniassa enemmän kuin safarilla. Toki osa turhautumisestani johtuu
puhtaasti siitä, että 250 dollaria kirpaisee opiskelijan budjetissa, enkä
haluaisi maksaa sitä. Maksan kuitenkin, koska en halua ryhtyä turistiksi tai
joutua vankilaan.
Se viisumista. Kävin tällä viikolla puhelinoperaattorin
toimistossa maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina: Maanantaina ostin
liittymän. Tiistaina olin pääasiassa vain seurana, mutta samalla kysyin, mikä
numeroni oli, sillä muiden liittymissä olevien ongelmien takia he eivät voineet
vastaanottaa viestejä ja puheluja. Keskiviikkona kävin kysymässä, miksi nettini
oli lopettanut toiminnan kokonaan ja miksi he pyysivät minua välittämään
tietoja, jotka olin jo antanut. Selvisi, että liittymäni nettiasetuksia ei oltu
otettu käyttöön. Olin seurannut operaattorilta saamani viestin linkkiä ja
luulin sen tapahtuneen. No netti alkoi taas toimia jotenkuten. Torstaina
toimitin puuttuvat tiedot ja kysyin, miksi en kyennyt myöskään soittamaan
kellekään. Tätä kysyin vasta nyt, koska en ollut yrittänyt soittaa aiemmin.
Jokin rekisteröinti oli jäänyt kesken, ja he tekisivät sen muutaman tunnin kuluessa
käynnistäni. Nyt puhelut, tekstiviestit ja netti periaatteessa toimivat, mutta
nettiyhteys on minulla huonompi kuin muilla, jotka yrittävät saman operaattorin
Sim-kortilla samassa paikassa. Ainakin opin jotakin asioinnista. Sen sijaan,
että kysyisin, mitä ihmiset tarkoittavat, kun en ole ymmärtänyt heidän
englantiaan, totesin heti kuulumiset kysyttyäni, etten vielä ole tottunut
paikalliseen aksenttiin, ja pyysin puhumaan hitaasti. Asia oli turhauttava,
mutta kommunikointi oli kokonaisuudessaan huomattavasti miellyttävämpää.
Lisäksi voisi mainita muutamia yleisiä huomioita. Tiet ovat
kuin tulvainen perunapelto. Vessojen ja huoneiden ovet eivät aina mene kiinni
puhumattakaan, että lukot toimisivat. Suihkun paine ei kunnolla riitä hiusten
huuhteluun, joten kannattaa täyttää vesipullo ja huuhdella pullosta kaadetun
veden avulla. Roskiksia ei ole juuri missään. Asian voi ymmärtää myös niin,
että roskis on kaikkialla. Ensimmäisen pinkiksi jätetyn kanan sain jo. Sitä ei
ilmeisesti voinut palauttaa pannulle, mutta onneksi riisiä oli paljon.
Viidentenä päivänä oli asiaankuuluva sähkökatkos. Tein matikantehtäviä
13-vuotiaan pojan seurassa, joka orjallisesti noudatti tiettyä opettajan
antamaa kaavaa. Kaava johti siihen, että hän joutui jakamaan aivan typeriä
laskuja, vaikka toisella matemaattisesti oikealla tavalla hän olisi voinut
sieventää koko jakajan pois. Ensimmäinen levottoman vatsan päivä oli jo.
Kirjastossa ei ole nuorille tarkoitettua fiktiota swahiliksi: Miten kukaan voi
innostua lukemaan kirjoja, jos se on alusta asti vaikeaa vieraan kielen takia?
Tai jos tarjolla on vain kuvakirjoja? Tuskin kukaan ehdottaisin Suomessa teini-ikäiselle,
että luepa Pekka Töpöhäntää, niin huomaat, että lukeminen voi olla kiva
harrastus. Kun kävin juoksulenkillä, valkoiset lenkkarin peittyivät mutaan ja
paikallise
t nauroivat harrastukselleni. Osa lähti piloillaan juoksemaan
vierelläni, ikään kuin kertoakseen, että juoksen hitaasti. He tosin eivät
olleet juosseet pohjalle viittä kilometriä.
Ei täällä nyt niin kamalaa ole, mutta kai tässä eletään
ensimmäistä sopeutumisshokkia. Ja kyllä kaiken toimimattomuus paikallisiakin
ärsyttää. He vain ovat tottuneet tai jopa alistuneet siihen. Vähän niin kuin me
VR:n juniin. Muina kuulumisina todettakoon, että olen saanut aikaiseksi aikataulun
lähitulevaisuudelleni, vieraillut Morogoro Paralegal Centerillä, jonne menen
maanantaina koko päiväksi, ja saanut mahdollisuuden muutamiin todella
valaiseviin keskusteluihin paikallisten kanssa. Esimerkiksi Maasai-juristista,
jonka mainitsin, tulen varmasti kertomaan lisää, sillä tarkoitukseni on lähteä
seuraamaan hänen työtään Maasai-heimon parissa muutaman viikon kuluttua
viikonlopuksi. Rukoilla saa ainakin hänen puolestaan, viisumiasiaa saa muistaa
sekä minun sopeutumista ja swahilin oppimista.
Kiitos kuulumisista. Kuulostaa kulttuurirasitukselta tai -shokinpoikaselta, jota selätät todella mainiosti. Ota tavoitteeksi hoitaa vain yksi asia päivässä, niin kuin varmaan olet tehnytkin. Läsnäoloa arvostetaan paljon enemmän kuin tehokkuutta, joten rennosti vain, jos noin pystyt asennoitumaan. Rukoilen sinun ja kesäsi puolesta.
VastaaPoistaJoo, yhden tehtävän päiviä olen suunnitellut, ja enempää ei selvästi saa aikaan yhden päivän aikana. Kiitos rohkaisusta ja rukouksista :)
Poista