Huomenna Tansaniassa
Aloitusjulkaisussani kerroin hyvin suurpiirteisesti siitä
tiestä, joka on johtanut siihen, että lähden Morogoroon tekemään
vapaaehtoistyötä. Nyt ajattelin kertoa siitä hieman tarkemmin samalla, kun jaan
viimehetken tunnelmiani Suomessa.
Olen ollut vapaaehtoistyössä vieraassa maassa kolmen
kuukauden pätkän kerran aikaisemmin. Silloin olin vasta valmistunut ylioppilaaksi
ja moni matkaan liittyvä asia oli toisin: olin valmistautunut monta kertaa
pidemmän ajan, kohteessa oli koko ajan myös muita suomalaisia ja asuin suomalaisen
naisen alivuokralaisena. Toisaalta kohdemaani kulttuurista tiesin hyvin vähän
ennen lähtöä.
Ensimmäinen vapaaehtoistyö jaksoni oli hyvin intensiivistä
kasvamista uskossa ja Jumalan tuntemisessa. Opin näkemään, miten Jumalan
suunnitelmissa oli ennalta nähty ne yllätykset, joita matkan varrella sattui. Opin
myös, että Jumala tekee työtään meissä silloinkin, kun emme itse sitä huomaa.
Koska ollessani vapaaehtoistyössä koin sekä olevani lähellä
Jumalaa että tekeväni työtä, jolla on merkitystä, päätin pyrkiä lähtemään uudelleen vapaaehtoistyöhön ennen valmistumistani. Viime syksynä
havahduin: jos todella aion lähteä, jäljellä on enää kaksi
opiskelukesää. Aloin rukoilla asian puolesta, mutten vielä syksyllä ollut
valmis tekemään päätöksiä. Ajatus siitä, että lähtisin juuri Afrikkaan, vahvistui
kuitenkin viikonloppukurssilla Karkun evankelisella opistolla, kun Sley:n (Suomen
luterilainen evankeliumi yhdistys) Afrikassa lähetystyötä tehneet työntekijät
kertoivat kokemuksiaan.
Kun pääsin tammikuussa Ihmisoikeudet suurten kulttuurien
ristivedossa -kurssille, jonka puitteissa kirjoittaisin oikeusnotaarin
tutkielmani, sain ajatuksen, että voisin kysyä aiheideoita Kimbilio-projektin
vastuuhenkilöiltä. Samalla kerroin, että olisin kiinnostunut lähtemään
vapaaehtoistyöhön Morogoroon, jos vain siellä olisi tarvetta. Näin
matkavalmistautumiseni alkoi käytännön järjestelyjen sijaan kirjoittamalla
tutkielmaa afrikkalaisesta tapaoikeudesta. Vaikka etänä ei koskaan tutustua
vieraaseen kulttuuriin yhtä syvällisesti kuin paikan päällä, mahdollisti
tutkielman kirjoittaminen kuitenkin poikkeuksellisen syvällisen tutustumisen
erityisesti Tansanian yhteiskunnallisiin haasteisiin ja oikeudellisiin
ristiriitoihin.
Nyt, kun matkalaukku on pakattuna, Duolingolla on ainakin
yritetty oppia muutama sana swahilia ja lento lähtee illalla, olen innoissani,
mutta mielessä tuntuvat valmistautumisesta huolimatta korostuvan ne asiat,
jotka vielä ovat epäselviä: Mikä tulee olemaan tarkka tehtävänkuvani? Millaisiin
kulttuurisiin kömmähdyksiin tulen syyllistymään? Tulenko saamaan Morogorossa
sellaisia ystäviä, joiden kanssa voin kertoa ja kuunnella muita kuin
pinnallisia kuulumisia? Pääsenkö nettiin riittävän usein, että saan hoidettua
opintoihin liittyvät ilmoittautumiset ja muut ”Suomiasiat”?
Kuitenkin tiedän, että mitä vain tulee, Jumala on sen edeltä
nähnyt. Menen kohti tuntematonta, mutta Jumalalleni Tansania on aivan yhtä tuttu
kuin Suomi.
Ps. 121:2-3 ” Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on
luonut taivaan ja maan. Herra ei anna sinun jalkasi horjua, väsymättä hän
varjelee.”
Kommentit
Lähetä kommentti